5.24.2009

Kevät on jo pitkällä ja koulut loppuvat alle viikon päästä. Lopputyö on valmis, mutta kuvat postaan ensi viikon jälkeen kun olen saanut arviointikeskustelut käytyä ja niiden yhteydessä kuvat otettua valmiista pellavakaitaleliinasta.

Ylläoleva huivi on valmistettu itsevärjäämistä langoista ikat-tekniikalla. Se on kaunis vanha tekniikka, jonka japanilaiset keksivät kauan aikaa sitten ja sitä on käytetty ja käytetään edelleen mm. kimonoissa ja jopa työvaatteissa idässä.

Käytännössä valmistaminen tapahtuu niin että osa kudottavista loimilangoista peitetään langalla ja teipillä ja laitetaan väripataan, jolloin peitetyt kohdat jää värjäämättä ja näin ollen loimeen tulee kivat väriliukumat jotka korostuu kangasta kudottaessa. Halusin omaan huiviini kolmea väriä joten loimen peittosidonnat piti tehdä kahdesti.

Ensimmäinen värikylpy oli keltainen. Tämän jälkeen kaikki teipit ja langat piti poistaa ja sitoa uudelleen ne kohdat jotka oli tarkoitus jättää keltaiseksi. Toisen värjäyksen tein sinisellä. Lopputulos sitomattomille langoille on syvän metsänvihreä.

Huivin koko on 47 x 240 cm hapsut mukaanlukien. Lanka on 100% villa (jotain SandnesGarnin tuotantoa) Nm.:8,5/2. Sidos on pomsi, toiselta nimeltä satiini ja se on kudottu neljällä varrella. Valmis huivi painaa 310 g. Varmasti teen vielä tällä samalla tekniikalla jotain tulevaisuudessa.


The spring has finally arrived to it´s full glory and school will be over for the semester in just little under a week. My finishing-project for this first year is done. A tablecloth in linen. Of which I´ll return with pictures later this week.

I´ve woven me a shawl in Ikat. It´s a technique the Japanese invented a long time ago. You can find this beutiful technique in ancient and modern kimonos and even workingclothes etc. from the East. The shawl measures 47 x 240 cm:s including tassels. It´s made of 100% wool. The weaving-technique is satin. I dyed the warp two times, the first yellow and the second blue. As you can see, the mix from the yellow and blue is a deep forest-green. I would love to do such a project in the future again.

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Todella mielenkiintoiselta vaikuttava värjäystekniikka! En kyllä siis yhtään tajunnut, että miten ne loimet peitetään teipillä, mutta kyllä minä uskon, että sinä tiedät, kun oli niin hyvät ja kauniit todistusaineistotkin tuosta värjäämisestä. :) Varmasti mielenkiintoista sinulla tuo opiskelu, kun kaikkea tuollaista kivaa saatte tehdä! :)

Minä muuten yhtenä päivänä kuvailin blogiani varten jos vaikka mitä meidän parvekkeella, ja sitten kävi mielessäni, että mahdatkohan sinä justiin katsella meille päin ikkunasta ja arvata, että olen blogikuvia ottamassa. ;) No, en nähnyt sinua ikkunassa, mutta varmaan joku muu naapuri saattoi nähdäkin minut hölmönnäköisissä puuhissa. :D Muistaakseni vielä alusvaatteisillani siellä parvekkeella toikkaroin, kun eihän sitä nyt jouda pukemaan, kun on kiire ottaa blogiin kuvia. :D

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hei!
Mekin tehtiin tuolla tekniikalla "akkainkoulussa" huivi, värjäyksessä käytettiin tosin muistaakseni dylonvärejä tms. Itse tein punakuviollisen huivin, jonka sitten äitini pesi (ja huovutti) pilalle..

Tosi kaunis tuo sinun huivisi!

Helena Halla kirjoitti...

Ihana!!!