5.07.2009

Viimeinen rutistus....

Ensimmäinen kouluvuosi on pian ohi. Aika on mennyt nopeasti - ehkä liiankin nopeasti....

Aloin miettimään mitä kaikkea olen saanut aikaiseksi kudontapuolella ja totesin että kuvia löytyy melkein kaikesta. Ensimmäiset työt oli alla olevat kolme puuvillahuivia joista olen jo kertonut täällä.
Toinen työ oli vyö, johon painetaan (ei olla vielä ehditty) kuviota. Tein sitä itselleni myös 4 metriä jota käytän mahdollisesti kassin kahvoina. Kuva alla

Kolmas työ oli joulumyyjäisiin 3 kpl pannunalusia ja 3 kpl kaitaliinoja joissa kude ja loimi oli pellavaa ja väliin kuteen joukkoon lisättiin pajua.

Tein vielä neljäntenä työnä kolme puuvillahuivia eri sidoksilla kuin ensimmäiset kolme huivia.

Viidennessä työssä annettiin tehtäväksi suunnitella villahuopa. Koko 140 x 220 cm. Alla olevat kuvat on sen teosta napsittu.

Tässä sitten valmis huopa meidän olohuoneessa - sopii sisustukseen kuin nakutettu!

Tällä hetkellä teen opitun näyttötyötä. Saimme tehtäväksi suunnitella kaitaliina pellavasta. Sidoksen sai itse päättää. Ainoat kriteerit jotka annettiin olivat koko, materiaali ja että sen tulisi olla jotenkin perinteisiin liittyvä. Ensimmäinen kuva on suunnitteluvaiheesta. Väreiksi valitsin laventelin, keskisinisen ja valkoisen. Sidoksena koristeellinen ristitoimikas. Loimena aivinaa ja kuteena rohdinta.

Kuva alla on luomapuista. Tämän ympärille loimi kietaistaan värijärjestyksessä. 160 cm liinaan menee lointa n. 3 m pituudeltaan (ja yli 430 lankaa) - tähän pituuteen on laskettu kokeilut, päärmeet, alkusolmut, kutistuminen ja tutkainten vaatima osuus. Miettikääpä sitä seuraavan kerran kun kaupassa toteatte että "onpa kallista".

Tässä loimi on jo laitettu puihin - en muistanut ottaa kuvaa tukille kiertämisestä.

Tässä on kuva ennen niisintää - niidet on nuo valkoiset langat ja niihin pujotetaan langat yksitellen määräämään kuvion kulkua kudottavassa kankaassa. Liinassani on kahdeksan vartta ja saman verran polkusia.

Valmis sidos näyttää tältä ja väritkin tulee kuvassa oikeuksiinsa.


Lisään kuvia tänne kun saan työn päätökseen. Tällä hetkellä koulullamme on näyttelyt menossa ja ne jatkuu 19.5 saakka. Käykää siis kaikki oululaiset tutustumassa Pikisaaren Käsi- ja Taideteollisen koulun kevätnäyttelyyn. En muista tällä hetkellä aukioloaikoja...lisään ne tähän myöhempänä ajankohtana. Ja tiedot löytyvät kyllä Kalevan sivuilta.
.
Above are pictures from what I´ve achieved during the past year. As many of you know I´m studying to become a weaver-artesan (don´t know if the word for my coming profession is correct in english) and in these pics are almost every work from the first year of my weavingclasses. It´s a three year program in all. We study art, maths, languages, some chemistry and physics (just to mention a few) as well. I´m really looking forward to the long summerholidays ahead - it´s been a hectic year indeed!

13 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Upeita töitä, erityisesti pidän tuosta huovasta ! Jäätkö sitten kesälaitumelle ?

♥ Hannah kirjoitti...

Marika:

Kiitos! Joo, jään kesälaitumelle ja pitkä loma on edessä. Toivon saavani kangaspuut hankittua ennenkuin loma alkaa, muuten en tiedä miten saan aikani kulumaan - olenhan ollut työelämässä 16 vuotiaasta lähtien!

Marika kirjoitti...

Tiedän tunteen mutta usko kyllä että noin tekevä nainen saa kyllä aikansa kulumaan !!! :-) Toivottavasti törmätään jossain vaiheessa.

Anu / Ei kissa karvoistaan kirjoitti...

Voi mitä kaikkea kaunista oletkaan saanut aikaiseksi kouluvuoden aikana! :)

Eija kirjoitti...

Tosi hienoja töitä olet saanut aikaiseksi. Tuo tulossa oleva pellavaliinakin niin kaunis:)

Matleena kirjoitti...

Tämä täällä vain huokailee ihastuneena! ;) Pitääpä yrittää päästä tuonne näyttelyynkin huokailemaan! ;D

Lape kirjoitti...

Aijai ku rupes polttelee jo päästä kutoo mun mattoja, kirjoja on lainassa että osaisin näyttää mitä haluan. Mä ku käyn semmoses paikas kutomas joissa puut on käyttövalmiit ja ohjeita saa tarvittavan määrän hyvinkin pitkäpinnasilta ohjaajilta ;) Päivämaksulla, loimi metrihinnalla ja tervittavat kuteet kulutuksen mukaan kilohinnalla. Hauskaa, helppoa eikä mun mielestä mitenkään kallista.(vastaavia en ois saanu kaupasta, lähellekkään samaan hintaan)

Mie tykkään erityisesti noista erilaisista toimikkaista. Meil oli koulus tekstiilipuoli samassa, mää aina kävin vakoilemas heiän puuhiaan. silloin tehtiin paljon ripsiliinoja(?nimitys oikein)...joita ei enää paljoo nää...

Huovan kans haluaisin, paikas jos oon käyny kutomas oli vaan melko pliisut värit huopapuissa(ruskeita ja luonnonvalkoista). Ehdotin et jos laittavat vaik punasta ja oranssia nii mä voin kutoo itelleni useemmankin.. ongelmahan on vaan se et oon noin 30-40v nuorempi ku keskivertokävijä, et maku on hieman erilainen(jaaps tulipas pitkä sepostus, sori)

Hienoja töitä, palailen taas...

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaisia töitä olet tehnyt :) Pääsispä itekki joskus opettelemaan kutomista. Ite en osaa kutoa kuin mattoja.

-sanna- kirjoitti...

Aivan upeita, erityisesti tuo keskeneräinen kaitaliina viehätti. On oppi ottanut otolliseen maaperään!

♥ Hannah kirjoitti...

Marika:
Kyllä me varmasti törmätään vielä! :D

Anu:
Kiitos! Joo kaikkea on tullut tehtyä ja kivaa on ollut!

Eija:
Kiitos! Pellavaliinasta kuvia sitten viimeisteltynä!

Matleena:
Tämä täällä kiittelee ja kumartaa! Käy ihmeessä katsomassa - siellä on paljon hienoja töitä näytillä!

Lape:
Joo totta on että kudontapisteissä on monesti valittu sellaiset värit jotka kävisi mahdollisimman monelle, ja se tarkoittaa pliisuutta! Toivottavasti pääset toteuttamaan haaveesi värien suhteen! Ja kiitos!

Tess: Kiitti! Sekin on hienoa että osaat kutoa mattoja - itse en ole vielä saanut sellaista edes kokeilla.

Sanna: Ihanasti sanottu - KIITOS! Kaitaliinasta laitan kuvia sen valmistuttua! Nähdään!

Seijasisko kirjoitti...

Kyllä olet upeita töitä vuoden mittaan tehnyt ja varmaan opppinutkin paljon!

Luin vastauksesi Marikalle ja kommenton siihen:Minä ole jäänyt työelämästä kokonaan ja aika ei todellakaan käy pitkäksi ja kiireitä riittää.;)

Helena Halla kirjoitti...

Äiti nää on ihan mahtavia!!!

Annika Gripencreutz kirjoitti...

Olen ihan rakastunnut! Se musta/valkoinen/punainen huopa on ihana!